back

Silja Ahola 
Joensuussa 7.8.2005

TAITEILIJAKIRJOJA 

   Taiteilijakirjailmiön taustassa voidaan mennä 
hyvinkin pitkälle, sillä kirjalla ja kuvataiteella on pitkä yhteinen historia. Nykymuotoisesta taiteilijakirjasta
on puhuttu 1900-luvun alusta lähtien. Taiteen
kentälle sen toi Marcel Duchamp, joka määritteli
taiteilijakirjan sellaiseksi, jonka taiteilija on tehnyt
tai jota taiteilija sellaiseksi sanoo. Väljän määritelmän
sisään mahtuu useita erilaisia taiteilijakirjatyyppejä.
   Livre d’artiste – taiteilijakirja – syntyi kirjankuvituksen
lajina Ranskassa 1900-luvun alussa.Teollisesti 
tuotetun kirjan vastapainoksi haluttiin yksilöllisiä, 
kokeellisia teoksia, joiden kuvituksena käytettiin 
tunnettujen taiteilijoiden alkuperäisvedoksia.²
Nimitystä käytetään myös taiteilijan edustajan
tai gallerian tuottamasta portfoliosta, johon taiteilijalta
on tilattu sarja kuvalaattoja ja jonka toteuttavat
ammattipainajat ja -sitojat.¹
   Monet 1900-luvun taidesuuntauksia edustavat
taiteilijaryhmät ovat julkaisseet omia tavoitteitaan,
ideoitaan ja menettelytapojaan koskevia manifesteja.
Kirja ja painettu sana ymmärrettiin tärkeäksi
julkisen viestinnän välineeksi. Laajalevikkinen graa-
fi nen toiminta perustui myös ajatukseen taiteesta
yhteiskunnan palvelijana.²
   Perinteistä, sisältöön keskittyvää kirjamuotoa on
käytetty dokumentoimaan esityksiä, happeningejä,
performansseja, hetken kestäviä ympäristöteoksia
ym. taidetekoja. Usein ne ovat valokuvateoksia,
mutta niissä voidaan käyttää esim. Richard Longin
tapaan myös tekoon liittyviä karttoja, piirroksia,
merkkejä ja tekstejä, joiden typografi sella asettelullakin
on merkityksensä teon kuvaamisessa.²  Minimalistien ja käsitetaiteilijoiden toiminnassa dokumenteilla on tärkeä asema.¹
   Oma lajinsa ovat kirjapaino- ja sidontataitoon
perustuvat, painosmäärältään rajoitetut julkaisut,
joiden sisältö on voitu koota eri lähteistä.¹
   Monet taiteilijat ovat kiinnostuneita kirjainmuodoista
ja niiden fyysisestä läsnäolosta kirjan sivuilla.
Typografi sissa kirjoissa kirjainten kuvakieli on usein
sananmukaista sisältöä tärkeämpi.¹
    Laatikot, rasiat, kotelot, salkut ja kortistot muo-
dostavat yhden taiteilijakirjatyypin. Ne ovat koos-
teita, joissa voidaan hyödyntää sekä esineellisyyttä
että viestittämistä.2  Näin portfolion ideaa on laajen-
nettu eräänlaiseksi aarrearkuksi, johon on kerätty
valikoituja kuvia, tekstejä ja esineitä.¹
   Taiteilijakirjoja ovat myös näyttelyluettelot ja
-kirjat, jotka on toteutettu sattuman ja suunnittelun
varassa esimerkiksi siten, että kukin näyttelyyn
osallistuja on tehnyt oman osuutensa itsenäisesti,
jonka jälkeen kirja on koottu osien ehdoilla. Näyttelykirja
tai -luettelo voi olla myös kokonaan suunniteltu
taiteilijakirja, josta on otettu rajoitettu painos.²
Tämäkin käsillä oleva näyttelykirja on omanlaisensa
taiteilijakirja: siihen kootut välilehdet ovat taiteilijoiden
itsenäisesti tuottamia ja ne on aseteltu painettujen
sivujen väliin. Kirjasta on otettu 50 kappaleen
painos.
   Taiteilijakirja käsitteenä alkoi vakiintua 1970-
luvulla. Nimeä artists book (myöhemmin artists´
book / artist´s book) käytettiin ensimmäisen kerran
näyttelyssä, joka pidettiin vuonna 1973 Philadelphiassa
Yhdysvalloissa. Siellä oli esillä yli 250 teosta
vuosilta 1960–1973 Euroopasta ja Yhdysvalloista,
tekijöinä mm. taidemaalareita, käsitetaiteilijoita,
minimalisteja, muusikoita ja koreografeja.³  Kansainväli-
sesti taiteilijakirja on viime vuosikymmeninä paljon esitelty
ja tutkittu taidemuoto, josta on julkaistu lukuisia kirjoja, 
artikkeleita ja www-sivuja. Tutkija ja taiteilija Johanna 
Drucker pitää taiteilijakirjaa keskeisenä 1960-luvulla 
syntyneiden uusien taidemuotojen (videotaide, perfor-
manssi, kehotaide ym.) joukossa.⁴
   Suomessa taiteilijakirjalla ei ole vielä vakiintunutta
asemaa. Asialle omistautuneet taiteilijat pyrkivät
eri tahoilla tuomaan esille taiteilijakirjojen olemassaoloa 
ja merkitystä omana kategorianaan taidemaailmassa.⁵  
Viime vuosina niitä on alettu tehdä mm. useissa taidealan oppilaitoksissa ja muutamat asiaan vihkiytyneet taiteilijat ovat pitäneet kursseja eri puolilla maata. Gallerioiden sijasta taiteilijakirjanäyttelyton pidetty museoissa ja kirjastoissa. Helsingissä Rikhardinkadun kirjastossa on
pysyvä, vuonna 2000 perustettu taiteilijakirjakokoelma,
jossa on jo lähes 200 nimikettä. Siellä järjestetään
jatkuvasti myös kirjanäyttelyitä. Näyttääkin siltä, että taiteilijakirjalla on edessään nousukausi – esimerkiksi Lönnströmin taidemuseo Raumalla tuottaa suuren kansainvälisen taiteilijakirjanäyttelyn vuonna 2006.
   Mutta mikä kirjassa kiehtoo, mikä tuo yhä uusia
taiteilijoita kirjataiteen ja taiteilijakirjan pariin?
Gwendolyn J. Miller⁶  on esittänyt yhdeksän näkökohtaa,
jotka selittävät ilmiön kasvua:

• digitaalisen teknologian kehittyminen
• naisten suuri mielenkiinto taidemuotoa kohtaan
(ja mikä kaikki sitä sitten selittää…)
• kirjan taktiilinen, kosketusaistiin vetoava luonne
• kirjataiteen/taiteilijakirjan opetuksen lisääminen
• monet lähestymistavat ja lähtökohdat (tuletpa
kuvataiteen, kirjaston, konservoinnin tai esimerkiksi
arkkitehtuurin alueelta)
• kirjan tuttuus
• kirjan neljäs ulottuvuus, aika, joka antaa lisäarvoa
verrattuna kaksi- tai kolmiulotteisen teoksen
tarkasteluun
• perinteisesti kirjat yhdistetään valtaan
• kirjat ovat hauskoja.